VIOLA - Suomen kansallisdiskografia sekä nuottiaineiston kansallisbibliografia
Siihen on tallennettu tiedot kaikista kotimaisista nuoteista vuodesta 1977 alkaen sekä kotimaisista äänitteistä aina vuodesta 1901 alkaen. Lisäksi VIOLAssa on tietoja kaikkiaan kolmentoista kirjaston musiikkiaineistoista, myös ulkomaisista äänitteistä ja nuoteista.
Kotimaisten äänitteiden tiedot vuosilta 1901-1973 ovat peräisin Suomen äänitearkiston luetteloista ja vuodet 1974-1997 Yleisradion Fono-tietokannasta. Myös uusimpien äänitteiden tietoja saadaan Yleisradiosta.
VIOLA-tietokannassa on tiedot sekä julkaisuista että niihin sisältyvistä yksittäisistä teoksista ja kappaleista. Teoskokonaisuuksia koskevissa tietueissa on sen kirjaston tunnus, jonka kokoelmiin teos kuuluu.
Sisällönkuvailussa käytetään Musiikin asiasanastoa (MUSA) ja Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmää (YKL) kotimaisessa aineistossa kattavasti vuodesta 1998.
Yksittäisten teosten tai kappaleiden tiedot löytyvät mm. säveltäjän, sovittajan, sanoittajan, esittäjän tai toimittajan nimellä. Tietoja voi hakea myös sävellyksen nimellä tai laulun alkusanoilla.
VIOLA:n hakukäyttö on kaikille maksutonta.